Hiparin aiemmat vaiheet

Hipari

Seinäjoki 12.8.2002 Lähtö 7

Voken Poika otti alun varman päälle jääden 7.ulos, mistä nousi 3.radalle 1300 ennen maalia, pääsi pudottamaan 4.ulos 1000 ennen maalia, mistä nousi uudelleen 3.radalle 650 ennen maalia, puristi loppuun asti rehellisesti ja otti lopussa niukan, mutta hallitun voiton. Viim.1000 27,0. Vänskä jäi heti kuolemanpaikalle, missä oli mukana kovavauhtisella avauskierroksella, siirtyi silti loppusuoralla keulaan ja puristi loppuun asti erittäin hyvin. Ei vältä vastaavilla esityksillä voittoa enää kovinkaan pitkään. Vara-Veli juoksi taustalla, mistä pääsi toisen kierroksen aikana sujuvasti etenemään sisäratoja pitkin, mutta ei saanut loppusuoralla kiritilaa, voimiakaan oli tuskin oikein paljoa käyttämättä. Suvi-Missi juoksi 3.ulkona, mistä teki lopussa tasaisen juoksun. Viim.1000 29,7. Eetu-Edvard juoksi 3.sisällä, mistä nousi päätöspuolikkaan alussa selässä 3.radalle, mutta ei vakuuttanut lopussa lainkaan. Meno-Iines jäi alussa takajoukkoihin, mistä nousi viimeisen tuhannen aikana oikein hyvin. Viim.1100 26,8. Murron Titaani jäi kahdelta takamatkalta aivan taustalle, mistä toisen tuhannen noin 26,5 vauhdilla, tullen aivan juosten maaliin asti. Kankaan Väkkärä juoksi 2.sisällä, mistä väsyi päätöspuolikkaan aikana pahoin. Viim.400 38,0. Mese juoksi taustalla sisärataa pitkin, tuli tasaisesti perille asti. Viim.1800 26,9. Lamori laukkasi 400 juostuna jääden todella paljon, tuli taustalla vahvasti perille asti. Viim.1100 27,3. Utukseli haparoi 100 juostuna lyhyesti, minkä seurauksena juuttui ensimmäisen 700 metrin ajaksi 3.radalle, minkä jälkeen pudotti taustalla sisäradalle, eikä mitenkään vakuuttanut lopussa. Kisa-Vinkki sai alussa paikan noin 5.ulkona, mistä nousi loppusuoralla ulkoradoille, mutta ei oikein vakuuttanut lopussa. Viim.1700 27,5. Vokmor kiihdytti heti keulaan ja veti vauhdilla, katkesi lähes täysin viimeisessä kaarteessa. Viim.400 42,5. Vokote laukkasi 100 juostuna jääden ratkaisevasti, tuli taustalla juosten maaliin asti. Hipari juoksi 2.ulkona, mistä väsyi melko pahoin jo 500 ennen maalia. Viim.500 39,5. Poseidon haparoi lyhyesti lähdössä, saaden pian paikan sisäradalta, noin 7.hevosen kohdalta, mistä väsyi tasaisesti loppua kohden. Viim.1100 36,2.

Teivon ravit 10.12.2002 Lähtö 7

Aika-Jätkä eteni varhaisessa vaiheessa johtaneen Hiparin rinnalle. Sai loppusuoran alussa yliotteen ja piti toisten laukkailtua helppoon voittoon. Arliina juoksi 2.sisällä ja pääsi sopivasti kiriin maalisuoran alussa. Laukkasi lyhyesti loppusuoralla, kesti sitten toiseksi. Sonia laukkasi lähtöön ja juoksi kaukana kärjestä. Sai porukan kiinni loppukaarteessa ja yritti hyökkäystä maalisuoran alussa, vain laukatakseen uudelleen. Kiri vielä kolmanneksi. Hipari aloitti 3.sisällä, mistä peruutti porukan läpi. Hissun Vili laukkaili ja oli kuuden hevosen lähdössä viides.

Killeri 11.10.2002 Lähtö 3

Jaluri lähti kovaa matkaan, kuolemanpaikalle. Alkoi vaatia vauhtia keulahevoselta viimeisellä takasuoralla, loppusuoralla sai otteen voittaen hallitusti. V 500: 25,2. Tytön Ilo piti keulapaikan kovassa avauksessa helposti, oli asiallinen, mutta ei voinut loppusuoralla paremmalleen mitään. Vauhti-Ville ei osallistunut kovaan avaukseen, vaan seurasi toisena sisäradalla hieman kärkikolmikon jälkeen, 800 jäljellä johtavan perään, josta seurasi maksimisijoitukseen. Sipsi avasi ulkoradalta kovaa, ensimmäinen kaarre kolmatta, jonka jälkeen 2. ulkopariin. Oli lopussa väsynyt. Suitikki 3. ulkoparista maksimisijoitukseen. Ösängets Järn lähti hitaasti matkaan, 4 ulkoparissa. 1000 jäljellä saavutti porukan, saman tien 3. radalle. Missä eteni tasaisesti kärjen rinnalle, laukaten viimeisessä kaarteessa. Olisi ravilla ollut 2. tai 3. Travuri haparoi alussa, jäi takajoukkoihin, jossa pysyi koko ajan. Hipari otti aluksi pienen laukan, jäi taakse, mistä ei kirinyt yhtään.

Teivon ravit 22.4.2003 Lähtö 4

Fobrik otti nopeasti johtopaikan haltuunsa ja hallitsi tapahtumia varmoin ottein. Lennotar K nousi 4. ulkoa kolmannelle avauspuolikkaan täyttyessä ja eteni kuolemanpaikalle vajaat 1400 ennen maalia. Piti vauhtinsa hyvin perille saakka ja kesti kakkoseksi. Marius L seurasi johtavan takaa kolmanneksi saamatta kunnolla vapaata. Tuskin oli erityisen voimissaan. Hissun Vili laukkasi lyhyesti 1. kurviin mentäessä ja matkasi sitten 4. sisällä. Nousi loppusuoralla kolmannelle ja vähän ennen maalia neljännelle radalle ja tuli ihan juosten perille. Virturi aloitti kuolemanpaikalla ja sai selän eteensä vajaat 1400 jäljellä. Nousi loppukaarteessa kolmannelle ja jaksoi tasaisesti viidenneksi. Vokote lähti parijonon hänniltä kolmannelle 2. kaarteessa. Punnersi ulkoratoja pitkin tasaisen vahvasti maaliin saakka ja riitti kuudenneksi. Päätöskilometri 26,3. Ricardo Lomandi juoksi 3. ulkona. Eteni viim. kaarteen lopussa 2. ulos, eikä saanut maalisuoralla Lennotar K:n takaa vapaata. Voimia tuskin oli hirveästi varastossa. Hipari oli 3. sisältä ponneton. Mese juoksi 4. ja loppukaarteessa 3. ulkona. Nousi maalisuoran alussa ulos, muttei jaksanut kiriä. Hiittari nousi 5. sisältä viim. takasuoralla toiselle. Oli loppukaarteessa pussissa, muttei jaksanut maalisuoralla parantaa tilaa saatuaan. Vili-Valtteri laukkasi heti lähdön jälkeen. Jäi 5. ulos, mistä nousi kolmannelle viim. takasuoran alussa. Ei jaksanut kiriä kärkikahinoihin, vim. 700m 28,1. Hipan Muisto laukkasi lähdössä ja pysyi takajoukoissa. Suivaus laukkasi lähtöön. Ei pystynyt takajoukoista parantamaan ja laukkasi uudelleen loppusuoralla. Tupla-Kirmori pysyi alusta loppuun taustalla. Veikon Tähti kiersi 1. kaarteen kolmatta ja laukkasi takasuoran alussa. Jatkoi kolmatta kärjen tuntumassa ja laukkasi uudelleen päätöspuolikkaan alussa. Soiliina laukkasi pian lähdön jälkeen - hpl.

Seinäjoki 30.8.2002 Lähtö 5

Nokare starttasi kahdelta pakilta, ja näytti pitkään ettei edes tavoita pääjoukkoa. Sai kuitenkin loppukaarteessa vaihteen silmään, kiri maalisuoraa uloimpaa tuulispäänä ja ehti kuin ehtikin niukkaan voittoon. Viim.1100 27,3. Musta-Hulmu teki 3. ulkoa rehellisen 700 metrin kirin. Viim.700 30,0. Riennoksen Valo haki kiihdytyksessä piikin, jonka luovutti 1. kaarteessa tallikaverille. Käänteli maalisuoralla neljännelle radalle ja tuli kohtuullisesti. Viim.500 30,9. A.P. Vänkäri kiersi 1. kaarteen kolmatta edeten kuolemanpaikalle prässäämään johtohevosta. Kesti mukavasti. Valkoviiri menetti kiihdytyksessä piikin, mutta haki 1. kaarteen lopussa uudelleen johtopaikan. Sai prässiä ja taipui hieman lopussa. Vara-Veli jäi hieman lähdössä. Kiersi 5. ulkoa loppukaarteen selässä kolmatta tullen tasapaksusti. Hipari suoritti tasapaksusti 2. ulkoa, haparoi päätössatasella. Poukko oli 3.sisältä vaisu. Sytytys laukkasi 4. ulkoa 900 jäljellä. Tuli vaisusti maaliin. Raitin Emma jäi kiertelemään kolmatta, laskeutui etusuoralla 6. ulos ja alkoi samassa väsyä. Toive-Peippo laukkasi 1. kaarteessa ja pääjoukon hännillä kierros jäljellä. Ihanne Prinssi oli poissa.

Paluu