Käytettävyyspäivän pöytäkirja 23.10.2007 Paikalla: Dynamo Kettu Koskelo Meeri Mäntylä, luennoitsija Jukka-Pekka Santanen, ohjaaja 1. Luento Käytettävyyspäivä aloitettiin Meeri Mäntylän käytettävyysluennolla. Aluksi hän kertoi käytettävyydestä ja käyttäjäkeskeisestä suunnittelusta, jossa lähtökohtana on käyttäjä ja käyttäjän tavoitteet. Luennolla käytiin läpi myös käyttöliittymän suunnittelua ja testausta tuotekehityksessä. Luennon lopuksi jokainen ryhmä sai tehtäväkseen arvioida WWW-sivuston käytettävyyttä. Ketun aiheena oli Manpower. 2. Manpowerin sivuston arviointi Ryhmän tehtävänä oli arvoida Manpowerin sivustoa. Käytettävyysarviointia helpottavat tehtävät: 1. Selvittäkää, millaisia siivousalan työpaikkoja Japanissa on tällä hetkellä avoimena. Tehtävä oli mahdoton tehtävä, sillä Japanin Manpowerin sivusto oli japaninkielinen. 2. Tutustu Manpowerin historiaan. Historia oli helppo löytää ja se löytyi 2-3 klikkauksella 3. Missä kaupungeissa sijaitsevat Suomen toimistot? Alunperin löytyi vain Suomen päätoimisto, mutta hetken kaivelun jälkeen löytyivät muutkin toimistot. 4. Selvitä onko Tampereella avoimia työpaikkoja. It-työpaikat Tampereelta oli aika monen mutkan takana. Pitäisi tietää, mihin alueeseen Tampere kuuluu. 3. Manpowerin sivuston arviointi 1. Mihin kohtiin sivustossa huomio kiinnittyy Dynaamisiin ihmisiin ensimmäisellä sivulla, linkkilistaan yläreunassa tai logoon. 2. Millainen vaikutelma sivustosta tulee? Asiallinen, selkeä, yksinkertainen, tylsä. 3. Mitkä kohdat on toteutettu hyvin? Yläosan linkkilista ja jokaisen alasivun oma linkkilista. Japanin sivusto on japaninkielinen. 4. Millaisia käytettävyysongelmia esiintyy? Japanin sivusto on japaninkielinen Töiden haku tehty liian hankalaksi. What do you do - kohdan yhteys linkkilistaan. Päälinkit eivät toimi kunnolla. Sivustolla on kuvakarttoja ilman tekstivaihtoehtoja. 5. Miten parantaisitte sivustoa? Skaalautuvuutta voisi parantaa. Oletusfontti on liian pieni. Plug-inin puuttuessa ei tule mitään varoituksia linuxissa, vain close windows. Tehdä töiden haku helpommaksi. Logosta voisi päästä takaisin etusivulle. 4. Foxabilityn käytettävyysanalyysi Meeri Mäntylä arvioi Kettu-projektin käyttöliittymää, jonka aikaisempi Foxability-projekti on toteuttanut. Kettu-projektin aikana on tarkoitus kehittää käyttöliittymää tai ainakin korjata tiedossa olevat bugit. Pääikkunan palaute Meeri Mäntylän arvio pääikkunasta oli, että se on täyteen ahdettu. Ikkunan yläosa oli liian tiivis, joten siihen pitäisi saada lisää tilaa. Meeri suositteli tyhjän tilan hyödyntämistä havainnoinnin helpottamiseksi. Muuten ulkoasu oli simppeli. Ikkunan yläreunassa olevan Select-sanan alleviivaus ihmetytti, sillä yleensä alleviivattu kirjain tarkoittaa valikkoa. Ikkunan alareunassa oleva Test-painike pitäisi muuttaa tavallisen painikkeen näköiseksi. Nyt ei ole selvää, että se on painike. Testien valinnassa pitäisi olla myös "Select all" -vaihtoehto. Kaikki ikkunasta löytyvät painikkeet pitäisi löytyä myös valikoista. Esimerkiksi Test-valikosta löytyisivät Run ja Select all. Käyttöliittymän otsikon voisi vaihtaa, sillä tavalliselle käyttäjälle Main window ei ole mitenkään kuvaava nimitys. Esimerkiksi Foxability Test View voisi olla parempi. Raportti-ikkunan palaute Raportoinnin alussa tulisi olla yhteenveto hyväksytyistä ja hylätyistä testeistä sekä varoituksista. Eri testien tulokset tulisi esittää eriteltyinä ja ryhmiteltyinä. Test subject tulisi olla koko raportointisivun alkuun, eikä jokaisen testin alussa. Nyt testausraportissa on sama teksti kahteen kertaan. Pitäisi kertoa käyttäjälle, mitä testattiin. Raportointi-ikkunan automaattinen koko tulisi kasvattaa mahdollisimman suureksi, jolloin välttyisi sivuvieritykseltä. Ryhmittely otsikoinnin perusteella. Yleinen palaute Käyttäjälle annettaviin korjausehdotuksiin kannattaa kiinnittää huomiota. Linkki tai ohje havaitun vian korjaamiseen. Esimerkiksi mitä pitää tehdä, jos kuvasta puuttuu alt-teksti. Käytettyyn kieleen kannattaa kiinnittää huomiota. Mitä ja miten asioita kannattaa kertoa. Käytettävyydessä kannattaa huomioida kohderyhmä ja/tai pitääkö huomioida ns. tavalliset käyttäjät.