Martti Lehtosen haastattelu 3.10.2002 / Jussi Mäkinen & Toni Hilpinen (KIURU-projekti) 1.Johdanto Martti Lehtonen toimii Kiinteistösihteerinä tilapalvelussa. Pääasiassa hän laskee sisäisiä kiinteistökustannuksia (tilojen kartoitus, pinta-alat). Hän on myös hoitanut (toimii jatkossa vain erikoistapauksissa) salivarauksia Marita Heittolan lomittajana. 2.Nykyinen varausprosessi -Laitokselta sihteeri (tai vastaava henkilö mutta ei opettaja) soittaa tai faksaa tilatarpeet, tai tekee salinvarauspyynnön - yleensä lähinnä ajankohta, muita tietoja joutuu monesti kyselemään. -SALI-järjestelmään syötetään tiedot, joiden mukaan katsotaan mitä tiloja on vapaana ja valitaan tila mahdollisimman hyvin käyttäjäryhmän koon mukaan. Yksittäiset varaukset hoitaa Marita Heittola. Jatkossa yhdessä Pekka Lampisen kanssa. Periaatteessa salin saa varattua kuka ensin kerkiää. On kuitenkin tiettyjä saleja, joihin tietyllä laitoksella on etuoikeus (asiasta ei varmuutta, selviää kysymällä Marita Heittolalta). Myös ulkopuolisia varauksia tulee, mutta yliopistolla ei varsinkaan luentojen ollessa käynnissä ole paljon mahdollisuuksia antaa saleja käyttöön. 3.Muiden resurssien määrittely Jos luennoitsija haluaa saliin ylimääräistä kalustoa, esim. videoprojektorin, joutuu hän itse soittamaan vahtimestarille ja pyytämään haluamaansa oheisvarattavaa. Tieto liikuteltavista resursseista ja mihin saleihin niitä saa, löytyy tilapalvelun WWW-sivuilta (http://www.jyu.fi/tilapalvelu/salit.html). SALI-järjestelmästä voidaan hakea saleja, joissa on tietty varuste, kuten videotykki. Myös nämä kiinteät resurssit löytyvät tilapalvelun WWW-sivuilta (http://www.jyu.fi/tilapalvelu/salit.html). 4.Varausten vahvistukset Varauksia vahvistaa päävaraaja Marita Heittola, jatkossa myös Pekka Lampinen. Uusi opettaja lisätään joko varauksia tehdessä tai yksittäin, kuitenkin samalla käyttöliittymällä. Jos SALI ei esim. löydä opettajaa, se käsittää henkilön uutena opettajana. Henkilöiden poistamisia hoitaa pääasiassa Jukka Hartikainen. Poistaminen onnistuu sillä edellytyksellä, että kyseisellä opettajalla ei ole sillä hetkellä tiloja varattuna. Jos luennoijaa ei tiedetä Käytetään salivarauksessa laitoksen nimeä. Jos kurssin nimeä ei tiedetä, käytetään sanaa 'luento' - pääasia, että varaus saadaan merkattua, ettei joku muu saa salia. Näistä merkinnöistä tosin voi seurata 'hukkavarauksia' eli sali voi olla varattuna, vaikka varausta ei käytettäisi. Tämä ei tietenkään ole sallittua, mutta sitä ei oikeastaan voida kontrolloida. Tulevaisuudessa Pekka Lampinen ja Marita Heittola toimivat päävaraajina ja he eivät periaattessa voi olla lomalla samaan aikaan. Erikoistapauksissa Martti Lehtonen voi kuitenkin hoitaa salien varaukset. 4.1.Tuloksista tiedottaminen opettajalle Jos varausta pyydetään puhelimessa, se myös vahvistetaan yleensä saman puhelinsoiton aikana, kunhan mahdolliset vapaat salit on ensin etsitty ja päädytty tietyn salin valintaan. Jos pyyntö tulee faxilla myös tulos yleensä palautetaan faxilla. Jos pyyntö on tehty SALI-järjestelmän varauspyyntönä, järjestelmä lähettää varauksen tuloksen sitä pyytäneelle henkilölle. Siitä miten tämä tarkalleen ottaen tapahtuu, ei M. Lehtosella ollut varmuutta (mahdollisesti sähköpostilla???). 5.SALI- ja TIMMI -käyttökokemuksia Martti Lehtosella on kokemusta TIMMIstä vain 2 päivän koulutuksesta, joten hänellä ei ollut mahdollisuutta kunnolla verrata sitä SALIin. Siispä haastattelijat päättivät keskittyä SALI-järjestelmästä kyselemiseen. SALI-järjestelmään syötetään - opettaja; voidaan hakea tietokannasta - ajankohta; päivämäärä ja kellonaika - myös viikottainen varaus mahdollinen syöttämällä päivämääräväli. - sali; Järjestelmä hakee mahdolliset salit vapaiden aikojen perusteella. - kurssi; kurssikoodi tai osa siitä riittää - SALI etsii ehdon täyttävät kurssit tietokannasta (viralliset kurssikoodit saatu JOREsta) - vastuualue (laitokset); myös tämän voi etsiä kannasta. Lehtonen oli SALI-järjestelmään melko tyytyväinen. Heikkouksina esille tuli: - varauksen poisto, johtuen perinteisestä UNIXin sananhakuehdoista, joiden kanssa tarvitsee olla erityisen tarkka. Tästä seuraa usein, että varausta tai salia ei löydy ja hakua tarkennetaan askel askeleelta. - kaikkien mahdollisten tietojen haku saattaa jumittaa SALIn esim. kurssien kohdalla. 6.Muut asiat Lisäksi Lehtonen luovutti projektiryhmän käyttöön listan saleista ja niiden vastuuhenkilöistä.