Johdanto Kiuru-projektin haastattelujen tehtävinä oli kartoittaa tilanvarausjärjestelmän avainhenkilöiden käyttökokemuksia ja ideoita vanhasta Sali-järjestelmästä, tulevasta Timmi-järjestelmästä sekä Korppi-järjestelmästä. Tavoitteena oli kartoittaa varausprosessin kulku suunnitteluvaiheesta varauksen vahvistukseen ja siten selventää Kiuru-projektissa toteutettavien ominaisuuksien ominaisuudet. Lisäksi haluttiin kartoittaa ihmisten valmiuksia käyttää Korppi-järjestelmää entistä laajemmin myös tilanvaraukseen liittyvissä toiminnoissa, joita Kiuru-projekti Korppiin toteuttaa. Varausprosessi Haastattelut osoittivat, että varausrutiinit olivat lähes samanlaiset laitoksesta riippumatta. Lukujärjestystä suunnitellaan aikaisessa vaiheessa edellisvuosien lukujärjestysten pohjalta. Varausprosessin vaiheisuus tuli myös esiin, joka aiheuttaa vaatimuksia käyttöoikeuksien suhteen. Ensimmäisessä vaiheessa laitos varaa omia kurssiaan varten salin, näihin saleihin ei muilla ole varausoikeutta. Toisessa vaiheessa laitos on tehnyt omat varauksensa ja salit vapautuvat muidenkin varattavaksi. Tällöin laitos ja muut laitokset ovat samassa asemassa vapaiden salien suhteen. Varausten suunnittelun avuksi tuleva ohjelma toivotettaisiin tervetulleeksi, jos sellaisen jokin projekti toteuttaisi. Varausten suunnittelun pohjana käytetään edellisvuosien varauksia ja suunnittelussa kuunnellaan mahdollisuuksien mukaan opettajien ja oppilaiden toiveita. Pyritään ainakin järjestämään samantasoisia kursseja, niin etteivät ne mene päällekkäin. Sali-järjestelmä Sali-järjestelmän käyttö on tuttua ja rutiinit korvaavat vanhan järjestelmän puutteita. Kaiken kaikkiaan Sali-järjestelmän puutteeina tuli esiin varausten poistojen hankaluudessa sekä raportointijärjestelmän puutteissa. Salin käytettävyydestä oltiin montaa mieltä - toisaalta Salia jatkuvasti käyttävät kiittelivät nopeutta ja toimivuutta ja toisaalta taasen mainittiin, että Sali on välillä työläskin käyttää. Projektiryhmälle jäi siis haastatteluista sellainen kuva, että Salin ominaisuudet ovat lähtökohtana myös Kiuru-projektin tuotoksille. Timmi-järjestelmä Timmi-koulutuksen tilanteesta johtuen kokemukset Timmistä olivat rajalliset. Esiin tuli myös epäilyksiä Timmi-järjestelmän soveltuvuudesta yliopiston tarpeisiin. Timmin puutteista esiin tuli mmm. salin varauksen vahvistusviestiä sekä raportoinnin puutteellisuutta. Lisäksi varauksien tuonti järjestelmään ei ole mahdollista, tällöin edellisvuoden lukujärjestystä ei voi käyttää pohjana. Ensisijaisena huolena esiin tuli myös se, että Timmin käyttö tuntuu ainakin aluksi hitaalta ja työläältä. Toisaalta eräässä haastattelussa esiintyi optimismia sen suhteen, että asiat alkavat sujua, kun Timmin käyttämisen rutiini alkaa kehittyä. Korppi-järjestelmä Korppi-järjestelmänkään käyttöä ei oltu paljoa harjoiteltu, ensi sijaiset kommentit olivat kuitenkin paljon positiivisempia kuin Timmi-järjestelmän suhteen. Tähän voi vaikuttaa laadukkaat demonstraatiotilaisuudet, joissa osaava käyttäjä on näyttänyt Korpin käyttöä. Kaiken kaikkiaan halukkuutta hoitaa Korppi-järjestelmän kautta esiintyi haastateltavien keskuudessa paljon, ainoastaan päävaraajan mielestä hänellä ei ole aikaa käyttää www-liittymää. Käytännössä projektiryhmälle tehtiin selväksi, että sitä käytetään mikä parhaimmalta tuntuu. Jos kehitystyömme onnistuu ja asiat voidaan hoitaa Korpissa, vaivattomasti yhdellä kertaa, niin ei ole mitään esteitä sille, ettei Korpista muodostuisi päivittäinen työkalu varausten tekoon. Yhteenveto Haastattelut kertoivat projektiryhmälle käyttäjien tunteita ja tuntemuksia nykyisistä ja tulevista järjestelmistä. Se antoi myös ensikäden tietoa niistä puutteista ja toiveista joita järjestelmiin liittyy. Kiuru-projekti pyrkii ottamaan käyttäjien toiveet huomioon kehittäessään käyttäjäystävällistä järjestelmää, joka on sekä suunniteltu että toteutettu nimenomaan yliopiston tarpeita ajatellen.