Sovellusprojektin itsearviointi, Erkki Koskenkorva Itsearviointini voi sijoittaa projektikansioon. Oma arvio, arvosana 4 Tein parhaani projektipäällikkönä. Koitin parhaani mukaan pitää ryhmän oikealla suunnallaan, samalla kun täytin massiivisia dokumenttieepoksia. Olisin voinut koittaa järjestää enemmän ryhmälle projektin ulkopuolista tapahtumaa, jotta ryhmäytyminen olisi tapahtunut nopeammin. Olin kuitenkin aktiivinen kaikissa palavereissa ja oheiskurssien luennoilla parhaani mukaan. Projektiryhmä, arvosana 4 Projektiryhmä toimi moitteettomasti. Annetut hommat hoituivat suurimmaksi osaksi aikataulussaan, eikä draamaa syntynyt ryhmän sisällä. Tiettyinä hetkinä työpanos viikoittain olisi voinut olla hieman isompi. Vastaava ohjaaja (Jukka-Pekka Santanen), arvosana 3 Vastaavalta ohjaajalta sai aina nopeasti ja paljon palautetta. Kuitenkin mielestäni kurssissa on keskitytty aivan liikaa dokumenttien kirjoitusasujen hiomiseen. Sanavalintojen vaihtaminen tarkastuskerrasta toiseen ja valmiiksi tarkastetuissa kohdissa on mielestäni kohdittain järjetöntä simputusta. Tekninen ohjaaja (Jarkko Vilhunen), arvosana 3 Tekninen ohjaajalla oli kokemusta ja tietotaitoa. Tämän kokemuksen ja tietotaidon siirtäminen projektiryhmälle tuntui todella vajaalta projektin aikana. Kommunikointi teknisen ohjaajan kanssa oli hankalaa, ja projektin loppupuolella sitä ei enää edes yritetty. Tilaajan edustajat, arvosana 3 Olisin kaivannut tilaajan edustajilta huomattavasti suurempaa aktiivisuutta palaverien ulkopuolella. Heiltä saatu palaute oli erittäin niukkaa. Projektin loppuvaiheessa kuitenkin saatiin tilaajilta enemmän palautetta, mutta tässä vaiheessa kehitys oli jo mennyt liian pitkälle, eikä jäljellä ollut enää kunnolla työtunteja. ATK-tuki, arvosana 3 ATK-tuki toimi suhteellisen mallikkaasti. Emme vaatineet paljoa ATK-tuelta, mutta suurinosa pyynnöistä käsiteltiin erittäin hitaasti. Sähköposteihin jätettiin vastaamatta kokonaan, tai vastaamisessa saattoi kestää yli viikonkin.