Sovellusprojektin itsearviointi, Oskari Leppäaho Itsearviointini voi sijoittaa projektikansioon. Oma arvionitini Tein sovellusprojektiin vaaditun työmäärän verran työtä niin hyvin kuin osasin. Käytetyt työkalut olivat minulle vieraita, joten en saanut ohjelmointipuolella aivan yhtä paljon aikaan, kuin muut ohjelmointia tehneet ryhmäläiset. Muiden tuottamaan koodiin olisi voinut olla hyödyllistä tutustua enemmän, mutta sitä oli kyllä aika paljon, joten tutustuminen olisi vienyt melko paljon aikaa. Pyrin olemaan aktiivinen palavereissa ja oheiskurssin luennoilla sekä ainakin projektin aluksi kehittämään ryhmän toimintaa. Olisin voinut pyrkiä sinnikäämmin kehittämään ryhmän toimintaa myös projektin loppupuolella. Annan itselleni arvosanaksi 4. Projektiryhmän arviointi Projektiryhmä toimi pääosin hyvin. Asiantuntemusta oli paljon ja ryhmäläiset olivat tehokkaita. Ryhmän arvosanaa laskee projektipäällikön toiminta, jossa olisi ollut parantamisen varaa. Projektipäällikkö ei juurikaan viihtynyt projektiryhmän kanssa toimistolla ja keskittyi enimmäkseen dokumenttien ja tilakatsausten kirjoittamiseen. Annan projektiryhmälle arvosanaksi 4. Vastaavan ohjaajan arviointi Vastaavan ohjaajan toiminta palavereissa ja oheiskurssin yhteydessä oli hyvää ja ohjaajalla oli hyviä lisäyksiä myös muiden opettajien luennoilla. Toivottavasti ohjaajan kommentit eivät häirinneet muita luennoijia. Kurssin sisältöön olisin toivonut enemmän projektityöskentelystä keskustelemista ja sen kehittämiseen pyrkimistä ja vähemmän ajankäyttöä dokumenttien kirjoitusasujen hiomiseen. Dokumenttien sanavalintojen viilaaminen oli minusta melko älytöntä, tuntui kuin vastaavan ohjaajan mielestä kyseessä olisi ollut kirjoitusviestinnän kurssi. Annan vastaavalle ohjaajalle arvosanaksi 3. Teknisen ohjaajan arviointi Teknisen ohjaajan ohjaus näkyi projektissa hyvin vähän lähinnä kysymyksiin vastaamisena ja koodin katselmoinneissa, joihin ohjaaja ei tuntunut kovin hyvin pystyneen perehtymään ryhmän lähdekoodiin. On vaikea uskoa, etteikö ryhmän tuottamasta lähdekoodista olisi löytynyt enempää huomautettavaa, jos siihen olisi perehtynyt kunnolla. Kenties tekninen ohjaaja tarvitsisi enemmän koulutusta ohjaamiseen esimerkiksi vastaavan ohjaajan taholta. Annan vastaavalle ohjaajalle arvosanaksi 2. Tilaajan edustajien arviointi Tilaajan edustajista Taru Lintunen ei juuri vaikuttanut käyttävän aikaa projektiin palaverien ulkopuolella. Kenties kyse oli ajan puutteesta. Sovelluksen tilaajien olisi ollut hyvä tiedostaa kenties jo ennen projektin tilaamista, että myös heidän työpanoksensa on tarpeen projektin onnistumiseksi. Heidi Pasi vaikutti etenkin projektin loppupuolella kokeilleen sovellusta ja antoi siitä arvokasta palautetta. Heidi olisi ollut hyvä saada useampiin palavereihin mukaan. Annan tilaajan edustajille arvosanaksi 2. ATK-tuen arviointi ATK-tuki toimi pääosin mallikkaasti. Ohjeistus sovellusten asentamiseen niin, että kysyttäisiin ensin ATK-tuelta mahdollisuudesta asentaa sovellus, toimi melko hitaasti. Päädyimme lopulta asentamaan mahdollisuuksien mukaan sovellukset itse. Verkkolevyjen saanti oli hieman hidasta, mutta ilmeisesti niiden asentaja oli eri taho kuin pääasiallinen ATK-tukemme. Annan ATK-tuelle arvosanaksi 4.