Itsearviointi Lauri Satokangas 11.6.2012 Projektiryhmä Ryhmän yhteistyö sujui erinomaisesti. Ryhmän jäsenten väliset erot onnistuttiin kääntämään vahvuudeksi, ja jokaiselle muodostui oma rooli projektissa. Kaikki jäsenet pyrkivät aktiivisesti edistämään projektin läpivientiä. Niin ryhmän jäsenet kuin ryhmä kokonaisuutenakin kehittyi selvästi projektin aikana. Projektin alun epävarmuus ja kokemattomuus haihtuivat projektin myötä, ja projekti antoi onnistumisen kokemuksia. Projektipäällikön tehtävä ei ollut liian raskas kokemattomallekaan päällikölle, sillä vastuu projektin toteuttamisesta jakautui tasaisesti jäsenten kesken, ja ryhmän jäsenet tukivat toisiaan ongelmatilanteissa. Ryhmähenki oli alusta lähtien hyvä. Arvosana: 5 Oma arvio Olen tyytyväinen omaan panokseeni projektissa. Alussa minulle kertyi jonkin verran enemmän vastuuta kuin olin odottanut, koska olin ainut, joka oli käyttänyt projektissa hyödynnettyä sovelluskehystä. Muut ryhmän jäsenet olivat kuitenkin halukkaita opettelemaan kehyksen käytön, joten vastuu ei kasvanut liian suureksi. Minulla ei ollut aiempaa kokemusta johtamisesta tai projektipäällikkönä toimimisesta, mutta hyvän ryhmädynamiikan ansiosta kokemus oli erittäin positiivinen. Projektin viimeistelyvaiheeseen osallistuminen jäi osaltani ehkä hieman vajaaksi ulkomaanmatkani vuoksi. Olisin halunnut suorittaa projektin kunnolla loppuun, mutta se ei onnistunut sillä en ollut varannut projektille tarpeeksi aikaa. Kaiken kaikkiaan panostin kuitenkin projektiin paljon. Kurssi oli kaiken sen vaatineen ajan ja työmäärän väärti, sillä sain siitä paljon kokemusta ja käytännön tietotaitoja tulevaisuuden varalle. Oli mielenkiintoista ja hyödyllistä päästä työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa. Projektiluontoinen työskentely oli antoisaa: oli mielenkiintoista nähdä ohjelmiston elinkaari suunnitelmasta toteutuneeseen prototyyppiin asti. Arvosana: 4 Vastaava ohjaaja (Jukka-Pekka Santanen) Projektin läpivienti onnistui hyvin Santasen oivallisen ohjauksen ansiosta. Palaute oli runsasta ja sitä saatiin lyhyessäkin ajassa. Aikataulujen yhteensovittaminen oli mahdollista Santasen joustavuuden ansiosta. Palaute tuntui välillä liiankin runsaalta, mutta jälkikäteen ajateltuna se oli todella hyödyllistä. Santasen tekemät korjaukset ja huomiot raportteihin ja muihin laadittuihin dokumentteihin olivat hyötyarvoltaan paljon oheiskurssin kirjoitustehtäviä suuremmat. Santasen positiivinen asenne projektia ja ryhmäläisiä kohtaan kannusti työskentelemään. Toisinaan dokumentteihin vaaditut korjaukset tuntuivat vievän liikaa aikaa, mutta loppujen lopuksi juuri näistä korjauksista huomasi oppineensa paljon. Arvosana: 4 Tekninen ohjaaja (Outa Valkama) Teknistä ohjaajaa ei projektissa liiemmin tarvittu. Valkama kyllä tiedusteli ryhmältä ilmenneitä ongelmia ja tarjosi apuaan, mutta enimmäkseen ryhmä selvitti ongelmat omatoimisesti. Koodikatselmoinneissa saatu palaute sovelluksista ja lähdekoodista oli hyvin asiallista ja rakentavaa. Puutteita oli huomioitu hyvin ja korjausehdotukset olivat sopivia. Ryhmä olisi voinut käyttää ohjaajan apua enemmänkin, mutta ongelmat saatiin joka tapauksessa ratkaistua. Arvosana: 4 Tilaajan edustajat Oli hyvin kiinnostavaa päästä työskentelemään projektissa oikean asiakkaan kanssa. Uskon, että projektin tilanne vastasi hyvin todellista ohjelmistoprojektia, missä asiakkaan toiveet ja tarpeet eivät aina ole täysin selviä. Oli hyvin haastavaa määritellä ja priorisoida tietojärjestelmän toimintoja, mutta tilaaja hyväksyi yleensä ryhmän ehdotukset sellaisenaan. Tilaajan edustajien panos projektille oli melko vaihtelevaa. Annettujen tehtävien suorittaminen oli usein myöhässä sovitusta ja ajoittain tuntui siltä, että projekti ei ollut kovin suurella prioriteetillä. Kokouksissa tilaajalta saatiin kyllä erittäin kattavasti tietoa ja palautetta, mutta muuna aikana pyydetyt palautteet ja kehitysideat jäivät melko vähäisiksi. Työskentely tilaajan kanssa oli kuitenkin hyvin opettavainen kokemus. Arvosana: 3 ATK-tuki ATK-tuki vastasi tukipyyntöihin luvatussa ajassa, mutta muutaman kerran pyynnöt toteutettiin hitaasti, mikä viivästytti projektin edistymistä. Arvosana: 2 Oheiskurssit ja perehdytykset Oheiskurssien sisältö oli pääosin hyödyllistä. Sovellusprojektin luennoilla käytiin läpi paljon asiaa lyhyessä ajassa, minkä vuoksi kaikkia esitettyjä asioita ei ehtinyt kunnolla sisäistää, mutta se ei kai ollut tarkoituskaan. Oheiskursseista mielenkiintoisin oli mielestäni puheviestinnän osuus. Kurssilla saatu esiintymiskokemus ja rakentava palaute auttoivat minua kehittämään viestintätaitojani. Kirjoitusviestinnän tehtävät tuntuivat osittain turhilta, sillä kirjoittamista riitti projektin aikana muutenkin. Kieliopin kertaus oli hyödyllistä, mutta muut tehtävät olisi voinut yhdistää esimerkiksi projektin raporttien laatimiseen. Likipitäen kaikki oheiskurssien luennot olisivat voineet olla kestoltaan lyhyempiä. Arvosana: 3