Portti -palaverin pöytäkirja 10 PORTTI -PROJEKTIN PALAVERI 10/2003 Aika Maanantai 29.4.2003 klo 13.15-15.00 Paikka: Agora, sovellusprojektien avotila, AgC223.1 Läsnä Projektiryhmä: Juha Erkkilä Paula Mali - sihteeri Lari Väänänen - puheenjohtaja Marko Kivelä Ohjaajat: Markus Inkeroinen -vastaava ohjaaja Jukka-Pekka Santanen -vastaava ohjaaja Matti-Pekka Sivosuo -tekninen ohjaaja Tilaajan edustajat: Tarja Vänskä-Kauhanen Antti Auer -poistui paikalta kohdassa 6. Esityslistat jaettiin halukkaille. 1. Puheenjohtajan ja sihteerin valinta Puheenjohtajaksi valittiin Lari Väänänen ja sihteeriksi Paula Mali. 2. Palaverin avaus ja ajankäyttövihkojen läpikäynti Ajankäyttövihot laitettiin kiertoon. Markus Inkeroinen totesi, että työtunneissa alkaa olla aika paljon eroja. Hän kysyi onko työnjako ryhmän mielestä onnistunut. Juha Erkkilä totesi, että hänellä on ollut suhtautumis-ongelmia viime aikoina Zopen kanssa. Antti Auer sanoi, että myös muita sovelluksia tehdään Zopen päälle, joten on ylläpidon kannalta parempi tehdä tämäkin samalla työkalulla. 3. Edellisen palaverin pöytäkirjan tarkistus Pöytäkirjan esitteli Juha Erkkilä. 3.1. Kuva tiedotteissa (Tarja Vänskä-Kauhanen) Tarja Vänskä-Kauhanen kertoi, että kuva upotetaan nykyisin tietokantaan etukäteen muokattuna ja ohjearvojen mukaan sopivan kokoisena. Lari Väänänen totesi, että Portti-sovelluksessa kuva täytyy tällä hetkellä liittää tiedotetta hyväksyttäessä, johon Vänskä-Kauhanen sanoi, että käyttäjälle olisi selkeintä lisätä kuva tiedotetta luotaessa. Matti-Pekka Sivosuo totesi, että täytyyhän kuvan liittäminen saada toimimaan myös luontilomakkeen kautta ja lupasi avustaa ryhmää tässä. Antti Auer kysyi, onko tarpeen, että käyttäjä voi muuttaa kuvan kokoa. Lisäksi hän kysyi, onko järkevää tallentaa kuvia tietokantaan vai vain viitata niihin ja rajoittaako kuvien kantaan tallentaminen niiden käyttöä. Lari Väänänen totesi, että kuviin voidaan viitata vaikka ne olisivatkin tietokannassa. Tarja Vänskä-Kauhanen totesi vielä, että kuvia ei tule paljon. 3.2 Luokkarakennepalaveri Jukka-Pekka Santanen kysyi, onko palaverista tehty pöytäkirjaa. Hän lisäsi, että haluaisi tietää tehdyistä päätöksistä. Tähän Markus Inkeroinen sanoi, että päätöksiä ei tehty, enemmänkin vain asiantuntijoiden keskustelua. PÄÄTÖS: Pöytäkirja hyväksyttiin. 4. Projektin tämänhetkinen tilanne 4.1 Vaatimusmäärittely Jukka-Pekka Santanen totesi, että Markus Inkeroisen ja hänen puolestaan vaatimusmäärittely on hyväksytty. Tarja Vänskä-Kauhanen totesi katsovansa sen vielä läpi. 4.2. Sovellussuunnitelma Jukka-Pekka Santanen totesi, että Markus Inkeroisen ja hänen puolestaan sovellussuunnitelma on hyväksytty. 4.3 Testaussuunnitelma Jukka-Pekka Santanen totesi, että Markus Inkeroisen ja hänen puolestaan sovellussuunnitelma on hyväksytty. Hän lisäsi vielä, että kirjasi joitain kommentteja vielä. PÄÄTÖS: *Vaatimusmäärittely, sovellussuunnitelma ja testaussuunnitelma on ohjaajien puolesta hyväksytty 5. Muut asiat 5.1. HTML 4.0 vai XHTML 1.0 Transitional Jukka-Pekka Santanen totesi, että Tommi Lahtonen oli lähettänyt asiasta aikaisemmin sähköpostia ryhmälle ja suositellut XHTM 1.0 strictin käyttöä. Hän totesi, että nyt viimeistään tulisi tehdä päätös asiasta. Antti Auer sanoi, että tilaajan kannalta ei ole suuri kysymys, kunhan ei vaikuta ulkoasuun. Matti-Pekka Sivosuo totesi, että XHTML on tarkempi rakenteen suhteen ja vaatii tarkemman määrittelyn. Jukka-Pekka Santanen kehotti ryhmää keskustelemaan asiasta Tommi Lahtosen kanssa. 5.2 Ilmoittautuminen henkilöstökoulutuksen kursseille Tarja Vänskä-Kauhanen sanoi, että ilmoittautumisen tulee tapahtua sähköpostin kautta. 5.3. Kategorioiden lisääminen Tarja Vänskä-Kauhanen totesi, että tiedote- ja tapahtuma- kategorioiden lisääminen kuuluu ylläpitäjälle. 5.4. Vanhojen tiedotteiden/tapahtumien lisääminen Portti-sovellukseen Tarja Vänskä-Kauhanen ilmoitti, että vanhoja tiedotteita ja tapahtumia täytyy saada esille hakutoiminnolla. Antti Auer totesi, että vanha aineisto on Notesin kannassa. Jukka-Pekka Santanen totesi, että asia ei kuulu tähän projektiin. Hän lisäsi kuitenkin, että Tutkan kehittäjiltä kannattaa kysyä, onko tiedossa kuinka vanhan aineiston saisi siirrettyä Zopeen. PÄÄTÖS: * Tommi Lahtoseen otetaan yhteyttä XHTML-kysymyksessä * Ilmoittautuminen henkilöstökoulutuksen kursseille tapahtuu sähköpostilla * Ylläpitäjä lisää tiedote/tapahtumakategorioita * Tutkan kehittäjiltä kysytään vanhan aineiston siirtämisestä Notesista Zopeen (siirto jää projektin ulkopuolelle) 6. Portti-demo Tarja Vänskä-Kauhanen testasi Portti-sovellusta. Tarja Vänskä-Kauhanen sanoi, että tiedotteiden ja tapahtumien esittämissivulla paikkana-kohta voisi olla paikka. Lisäksi kellonaikakohtaan tulisi voida laittaa esim. 12:15-16:00. Antti Auer poistui paikalta. Jukka-Pekka Santanen ehdotti Tapahtumakalenteri-, Mediatiedotteet- ja Henkilöstökoulutuslinkkien laittamista ylä- ja alapalkkeihin helpottamaan käyttäjän liikkumista sivuilla. Tähän Tarja Vänskä- Kauhanen totesi, että henkilöstökoulutus kuuluu henkilöstö- palveluiden alaisuuteen, joten linkin sijoittaminen ylä- ja alapalkkeihin ei ole luontevaa. Jukka-Pekka Santanen kysyi, täytyykö henkilöstökoulutuksen kurssia luotaessa aina syöttää henkilötiedot, jos on jo kirjautuneena järjestelmään. Tarja Vänskä-Kauhanen totesi, että nykyään täytyy. Lari Väänänen sanoi, että sovelluksessa ei vielä ole käyttäjienhallintaa, joten henkilötietoja ei saada mistään valmiina. Tarja Vänskä-Kauhanen kysyi, voisiko sovelluksen jo laittaa testattavaksi muillekin käyttäjille. Jukka-Pekka Santanenkin ehdotti testiversion antamista käyttäjille mahdollisimman nopeasti, jotta ryhmä saisi palautetta. Jukka-Pekka Santanen kehotti ryhmää aloittamaan käyttäjänhallinnan toteuttamisen mahdollisimman pian. Matti-Pekka Sivosuo sanoi, että Zopen käyttäjänhallinta on ihan hyvä. Santanen totesi, että jos Tutkan käyttäjänhallinta on hyvä, sitä kannattaa käyttää. Hän lisäsi vielä, että viimeistään ensi viikolla tulee priorisoida tekemättä olevat asiat, koska aika alkaa loppua. PÄÄTÖS: * Portti-sovellus annetaan testattavaksi mahdollisimman pian. * Käyttäjienhallintaa aletaan toteuttaa. 7. Tehtävien jako Projektiryhmän jäsenet - Keskustelevat Tommi Lahtosen kanssa XHTML:n käytöstä - Keskustelevat Tutkan kehittäjien kanssa vanhan aineiston siirrosta Notesin kannasta Zopeen - Jatkavat demoversion tekemistä - Antavat sovelluksen testattavaksi mahdollisimman pian Tilaajat - Tarja Vänskä-Kauhanen etsii uusia kuvia sivupohjiin vanhojen tilalle 8. Seuraavan palaverin ajankohdan ja paikan päättäminen Seuraavan palaverin ajankohdaksi päätettiin keskiviikko 7.5.2003 klo 10:15. Paikka on Agoran sovellusprojektien avotila C223.1.