Pöytäkirja Sovellusprojekti Verso, 10. palaveri Paikka: kokoushuone Ag C226.2 Aika: keskiviikko 26.5.2010 klo 10:15–11:50 Pöytäkirja laadittu: 26.5.2010 Pöytäkirjaa muokattu: 31.5.2010 Läsnä Projektiryhmä Tero Hänninen Juho Nieminen Marko Peltola, sihteeri Heikki Salo, puheenjohtaja Tilaajan edustajat Paavo Nieminen Tapani Tarvainen, paikalla kohdissa 7–15 Tero Tuovinen Ohjaajat Antti-Juhani Kaijanaho Jukka-Pekka Santanen 1 Kokouksen avaus Heikki Salo avasi kokouksen klo 10:15. 2 Kokousvirkailijoiden valinta Puheenjohtajaksi valittiin Heikki Salo ja sihteeriksi Marko Peltola. 3 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4 Esityslistan hyväksyminen Santanen oli sähköpostitse ehdottanut esityslistalle lisättäväksi kohdan sovelluksen hyväksymisestä. Lisäksi Santanen halusi lopuksi Muut esille tulleet asiat -kohdassa käydä läpi projektin päättämiseen liittyviä asioita. PÄÄTÖS: - Esityslista hyväksyttiin yllä olevin muutoksin. 5 Edellisen palaverin pöytäkirjan tarkastaminen Edellisen palaverin pöytäkirja oli tarkistettu ennen palaveria sähköpostitse. Edellisen palaverin päätökset käytiin läpi videoprojektorin avulla. PÄÄTÖS: - Edellisen palaverin pöytäkirja hyväksyttiin. 6 Edellisessä palaverissa sovitut tehtävät Ohjaajat - Santanen koekäyttää sovellusta (suoritettu). Projektiryhmä - Suorittaa viidennen iteraation (suoritettu). - Kertoo esikäyttäjien kuulumisista Verson sähköpostilistalla (suoritettu). - Tarjoaa valikoiden kehitettyjä ominaisuuksia ja korjauksia Gitoriouksen kehittäjille (suoritettu). - Lisää projektin dokumentit projektin WWW-sivustolle (suoritettu). - Projektiryhmä käy läpi Santasen testikäytön palautteen ja valitsee muutosehdotuksista sopivimmat, jotka toteutetaan (kesken). - Antaa Tirroselle oikeudet testipalvelimelle projektin lopussa (kesken). - Laatii itsearvioinnit projektista (kesken). Santanen pyysi, että projektipäällikkö käy parin viikon sisällä jäljellä olevat tehtävät läpi ja lähettää sähköpostia niiden tilasta. 7 Tilakatsaus Projektipäällikkö Salo kertoi, että projektiryhmä on viimeistellyt ja järjestelmätestannut sovelluksen. Järjestelmätestauksen aikana sovelluksesta löytyi pari virhettä, jotka jo korjattiin. Santanen huomioi, että järjestelmätestaus siis toimi hyvin. Santanen kysyi, vaatiiko tilaaja järjestelmätestauksen käymistä uudelleen läpi korjauksien jälkeen. Tuovisen mielestä se ei ollut välttämätöntä. Projektiryhmä oli laatinut asennusohjeen ja asentanut sovelluksen ohjeen mukaisesti onnistuneesti. Tuovinen pyysi projektiryhmää lähettämään asennusohjeen Tietohallintokeskuksen Harri Tuomelle tarkastettavaksi. Tuomi pystyisi sanomaan, pystyykö Tietohallintokeskus asentamaan sovelluksen ohjetta hyödyntäen. Lisäksi Salo kertoi, että projektiryhmä on laatinut raportteja ja pitänyt sovellusprojektin loppuesittelyn. Projektiryhmä on myös ollut yhteydessä Gitoriouksen kehittäjiin ja lähettänyt heille kehittämiään muutosehdotuksia. Kolme näistä ehdotuksista onkin jo hyväksytty alkuperäiseen Gitorioukseen. Salo kertoi projektin olevan hieman myöhässä. Tavoitteena oli saada sovellus valmiiksi viidennen vaiheen päättyessä, mutta tästä tavoitteesta jäätiin sovelluksen osalta noin puolitoista viikkoa. Raporttien laatiminen jatkuu vielä. Salo kertoi projektiryhmän tehneen oheiskurssi mukaan luettuna yhteensä yli 1700 tuntia töitä kurssin aikana. Suuri osa ajasta on kulunut sovelluksen toteuttamiseen. Santanen arveli projektiryhmän saavan kurssista mahdollisesti täydet opintopisteet. Tarvainen saapui klo 10:26. 8 Sovelluksen hyväksyminen Projektiryhmä oli korjannut teknisen ohjaajan Kaijanahon toisessa koodikatselmoinnissa vaatimat puutteet ohjelmakoodissa. Kaijanahon puolesta sovellus oli hyväksytty. Tilaajan edustajat luottivat Kaijanahon näkemykseen, eivätkä aio itse tarkastaa sovelluksen lähdekoodia. PÄÄTÖS: - Sovelluksen lähdekoodi on projektin osalta valmis ja hyväksytty. 9 Esikäyttäjien kuulumisia Salo kertoi, että YouSource-sovelluksella on ollut yli 30 käyttäjää, sovellukseen on luotu yli 30 projektia ja yli 90 tietovarastoa. Sovellusta kohtaan on ollut kiinnostusta, mutta suurin osa käyttäjistä ei kuitenkaan ole kunnolla käyttänyt sovellusta. Suurin osa projekteista ja tietovarastoista on ainoastaan testausmielessä luotuja. Sovellukseen on luotu ainoastaan muutama oikea ohjelmistoprojekti. Esikäyttäjät ovat kertoneet ajanpuutteen olleen syynä niukkaan käyttöön. Lisäksi WWW-sovelluksen rajoittuminen ainoastaan Jyväskylän yliopiston verkon sisäpuolelle on vähentänyt esikäyttäjien mielenkiintoa sovellusta kohtaan. Salo kertoi, että opiskelijat ovat olleet aktiivisimpia esikäyttäjiä. 10 Gitorious-yhteisön kuulumisia Gitorious-sovellus päivittyi hiljattain uudella ulkoasulla. Uusi ulkoasu ei ole yhteensopiva YouSourcen kanssa. Kaijanahon mielestä kannattaa YouSource mukauttaa yhteensopivaksi uudistuneen Gitoriouksen kanssa, koska muuten voi myöhemmin tulla lisää yhteensopivuusongelmia. Salo kertoi, että IRCissä on ollut keskustelua Gitoriouksen pääkehittäjän kanssa, joka on alustavasti ollut kiinnostunut Verso-projektissa kehitetyistä projektien ja tietovarastojen näkyvyyden rajoittamisista. Myös monet omia Gitorious-asennuksia palvelimillaan ajavat käyttäjät ovat olleet hyvin kiinnostuneita ominaisuudesta rajoittaa projektien ja tietovarastojen näkyvyyttä. Yksityisten tietovarastojen liittämistä Gitorioukseen hankaloittaa Verso-projektin käytänteet versiohallinnan haaroja luodessa. Esimerkiksi yksityiset projektit ja tietovarastot sisältävä haara sisältää myös muita muokkauksia, jotka eivät liity näkyvyysasetuksiin. Näin ollen haarat vaativat muokkausta ennen kuin YouSourceen kehitettyjä suurempia kokonaisuuksia voi tarjota Gitorioukseen. Kaijanaho kysyi, olisiko projektiryhmän jäsenillä mahdollisuus laatia dokumenttia versiohallinnan haarojen käytöstä ohjeeksi ja varoittavaksi esimerkiksi muille versiohallinnan käyttäjille. Salo lupasi ainakin projektiraportissa kuvata ryhmän kokemuksia. Juho Nieminen kertoi ryhmän jäsenten antaneen palautetta Gitoriouksen uudesta ulkoasusta ja käytettävyydestä. Palaute otettiin hyvin vastaan, ja joitain pieniä muutoksia onkin jo tehty palautteen perusteella. 11 Keskustelua sovellus- ja projektiraportista Sovellus- ja projektiraportit ovat hyvää vauhtia valmistumassa. Salo kysyi, haluaako tilaajan edustajat vielä vaikuttaa dokumenttien sisältöön. Santasen mielestä tilaajan edustajien kannattaisi lukea ainakin sovellusraportti. Santanen oli lukenut testaussuunnitelman ja ja todennut sen mallikkaaksi. Testausraporttia hän ei vielä ollut ehtinyt lukea. Santanen pyysi ryhmän jäseniä lähettämään sähköpostilistalle linkit dokumentteihin, jotta tilaajan edustajat voivat niihin tutustua. 12 Muut esille tulleet asiat Santanen kysyi sovelluksen järjestelmätestauksesta. Ensimmäisessä järjestelmätestauksessa tulleet virheet on jo korjattu. Sovittiin, että projektiryhmä ajaa testit vielä uudelleen, jonka jälkeen sovellus on myös järjestelmätestauksen osalta hyväksytty. Tuovinen kysyi, onko olemassa listaa jatkokehityksen tehtävistä. Juho Nieminen kertoi, että Tracissa on lista sovellusprojektin aikana esiin tulleista bugeista ja toiveista sovellusta kohtaan. Lisäksi hän lupasi kirjoittaa sovellusraporttiin jatkokehitysideoista. Santanen ehdotti, että Hänninen ja Peltola alkaisivat koostaa projektikansiota. Santanen kehotti tarkastamaan, että tulostettavat dokumentit ovat viimeisimpiä, eikä kansioon päädy vanhoja versioita. Lisäksi Santanen ehdotti, että projektille tehtäisiin WWW-sivu. Lisäksi Santanen muistutti, että ryhmän jäsenet laativat itsearvioinnit. Jos itsearvioinnin antaa julkiseksi, se täytyy sijoittaa myös projekti-CD:lle. Ryhmän jäsenien pitää antaa myös arvosanat kurssista lyhyine perusteluineen ryhmälle, itselleen, ohjaajille, tilaajan edustajille, atk-tuelle ja luennoille. Lopuksi käytiin vielä läpi sovellusprojektin aikana toteutetut ominaisuudet verrattuna alkuperäiseen Gitorious-sovellukseen, kuten - kirjautuminen Korppi-tunnuksilla, - tietovarastojen selaussivu, - projektien ja tietovarastojen näkyvyyden rajoittaminen, - tietovaraston alustus ja päivitys zip-paketilla, - ulkoasumuutokset ja - käytettävyysparannukset. PÄÄTÖKSET: - Sovellus on kokonaan hyväksytty, kun toinen järjestelmätestaus on suoritettu ja raportoitu. - Yksi projektikansio riittää. - Tilaaja laatii vajaan A4:n pituisen lausunnon projektista. 13 Sovitaan seuraavan palaverin aika ja paikka Palavereja ei enää pidetä. Loput tehtävät ja viimeinen pöytäkirja hyväksytään sähköpostitse. 14 Osallistujien seuraavat tehtävät Tilaaja - laatii vajaan A4:n pituisen lausunnon projektista. Projektiryhmä - lähettää sovelluksen asennusohjeen Harri Tuomelle arvioitavaksi. - lähettää sähköpostilistalle linkit laadittuihin dokumentteihin. - suorittaa toisen järjestelmätestauksen ja raportoi tulokset. - koostaa projektikansion ja CD:t. - laatii projektin WWW-sivut. - laatii itsearvioinnit. - antaa Ville Tirroselle oikeudet testipalvelimelle projektin lopussa. - käy läpi Santasen testikäytön palautteen ja valitsee muutosehdotuksista sopivimmat, jotka toteutetaan. - käy parin viikon sisällä jäljellä olevat tehtävät läpi ja lähettää sähköpostia niiden tilasta. 15 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Salo päätti kokouksen klo 11:50. 16 Jaettu ja käsitelty materiaali Palaverissa ei jaettu materiaalia. Puheenjohtaja esitteli palaverin esityslistan ja tilakatsauksen videoprojektorin avulla.